SARANAJUTTU | 3.11.2014

Ensimmäinen Säätiöpäivä innosti iloisuudellaan

SARANAJUTTU | 3.11.2014

1.10.2014 vietettiin koko Suomessa maan ensimmäistä Säätiöpäivää. Tapahtuma sai innostuneen vastaanoton.

1.10.2014 vietettiin koko Suomessa maan ensimmäistä Säätiöpäivää. Päivän tarkoituksena oli olla reipas ja iloinen happening, joka näkyisi kaikkialla, missä on säätiöitä. Säätiöpäivän tunnuksena oli ”Perintöä jaossa”. Sanaleikillä viitattiin sekä säätiöiden tehtävään kulttuuriperinnön vaalijoina että säätiöiden kunniatehtävään toteuttaa lahjoittajiensa henkistä perintöä.

Säätiöpäivä-verkkosivujen tapahtumakalenteri näytti runsaasti erilaisia tapahtumia eri puolilla Suomea. Myös somessa päivä näkyi kiitettävästi, ei vähiten Koneen Säätiön pika-apurahatapahtuman ja innokkaiden twiittajien vuoksi. Sanomatalon Mediatorilla Helsingissä vietettiin päivän päätapahtumaa. Paikalla oli noin kolmesataa katsojaa, joille tarjoiltiin värikäs kooste säätiöiden monipuolisesta toiminnasta. Yleisö huokaili erityisen onnellisena nuoren sellistilupauksen Jonathan Roozemanin (Paulon säätiön palkinnonsaaja) sekä Kansallisbaletin nuorisoryhmän Romeo ja Julia -esitysten (Jane ja Aatos Erkon säätiö) aikana, mutta koko ohjelma otettiin innostuneesti vastaan.

Säätiöpäivää on tarkoitus viettää myös jatkossa, aina 1.10. Säätiöpäivästä kerätty palaute oli yksiselitteisen myönteistä, mutta aina löytyy parannettavaa, joten ensi vuonna säätiöpäiväillään kahta hurjemmin!

Säätiöpäivän tarkoituksena on tehdä tunnetuksi Suomen lähes 3 000 säätiön työtä. Yhteiseksi hyväksi toimivat säätiöt ovat tärkeitä mahdollistajia tieteessä, taiteessa, kulttuurissa – ja meidän kaikkien tavallisessa arjessa. Säätiöiden kautta kansalaiset voivat aktiivisesti vaikuttaa juuri itselleen tärkeisiin asioihin. Säätiöillä ei ole monia keinoja kertoa toiminnastaan tai saada levitettyä tietoa saavutuksistaan. Säätiöpäivä on tilaisuus kertoa säätiöiden hyvästä työstä suurelle yleisölle, tutuille ja tuntemattomille, toiselle säätiölle, kenelle tahansa!

Säätiöpäivää vietetään säännöllisesti yli 20 Euroopan maassa samana päivänä, 1.10. Se on osa Dafne-yhdistyksen (Donors and Foundations Network in Europe) toimintaa, jolla pyritään kehittämään säätiöiden toimintaa ja toimintaedellytyksiä Euroopan-laajuisesti. Suomessa Säätiöpäivän organisoijana on Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta, Suomen ainoa säätiöalan kattojärjestö.

Säätiöt kaikkien, kaikki säätiöiden puolesta!

Saranajuttu

Vahvojen naisten valtakunta

Monelle suomalaiselle ”Kone” ei enää tuo ensimmäisenä mieleen hissejä. ”Koneesta”, siis Koneen Säätiöstä, on tullut synonyymi laadukkaalle tieteelle ja taiteelle, ennakkoluulottomille yhteiskunnallisille puheenvuoroille ja rajoja rikkoville kulttuuritapahtumille. Ensimmäisenä naispuolisena Koneen Säätiön hallituksen puheenjohtajana Hanna Nurminen arvioi, että säätiön menestyksen takana on hallituksen ja henkilökunnan dynaamisuus ja ennakkoluulottomuus. Koneen säätiö on pystynyt muuttumaan ajan mukana.

Läs hela artikeln >

Saranajuttu

Pärlor – Helmiä: Villa Gyllenberg 5.3.–1.6.2014

Efter 60 år öppnas utställningen Pärlor – Samling Wulff på Villa Gyllenberg i Helsingfors. 60 vuoden tauon jälkeen näyttely Helmiä – Kokoelma Wulff nähtävillä Villa Gyllenbergissä, Helsingissä.

Läs hela artikeln >

Saranajuttu

Oho! Jari Tervolla ja Eeva Joenpellolla salaperäinen yhteys – katso kuvat!

Verkkojulkaisu on moderni keino hallita ja näyttää taidekokoelmaa. WSOY:n kirjallisuussäätiön taidekokoelman uunituoreet verkkosivut ovat taidehistorioitsija Hanne Selkokarin kaunis ja käytännöllinen luomus

Läs hela artikeln >

Saranajuttu

Apurahansaajan arkea ja juhlaa

Kirjailija-toimittaja Karo Hämäläisen kalenterissa apuraha vapauttaa tilaa taiteelliselle työlle. Karo Hämäläisellä on villi ja vapaa tunne: kaksi kuukautta sitten hän jätti leipätyönsä Arvopaperissa ja heittäytyi freelancetoimittajaksi ja kirjailijaksi. Tässä kirjailijan päiväunessa omaa rooliaan näyttelevät apurahasäätiöt, joiden tuen turvin Hämäläisellä on taloudellinen mahdollisuus kirjoittaa uutta teostaan ainakin jonkin aikaa muista töistä vapaana.

Läs hela artikeln >

Saranajuttu

Yhteiskunnan toinen mielipide

Säätiölakiuudistus on tärkeä mahdollisuus parantaa säätiöiden toimintaedellytyksiä ja siten hyödyttää koko kansaa. Säätiöiden kautta jokainen meistä voi päättää, mitä asiaa tai aatetta haluaa tukea.

Läs hela artikeln >

Saranajuttu

Harry Schaumans Stiftelse 80 år

Tack vare ett testamente av den samhällsengagerade affärsmannen Harry Schauman från Vasa inledde Harry Schaumans Stiftelse sin verksamhet 1933. Harry Schaumans liv kom att präglas av lika delar affärsmannaskap, kulturintresse och engagemang för hemstaden.

Läs hela artikeln >

Saranajuttu

Säätiöt tv-julkkiksina

Franck Median uusi sarja Säätiöt yksityisistä suomalaisista säätiöistä esitetään joulunpyhinä ja uutenavuotena MTV3-kanavalla. Sarja kertoo yksityisten säätiöiden historiasta ja niiden merkityksestä suomalaisen tieteen, taiteen ja identiteetin tukijoina sekä roolista maamme rakentamisessa - myös tulevaisuuden kannalta.

Läs hela artikeln >