SARANA | 18.6.2018

Integrify kouluttaa maahanmuuttajista koodareita ennätysajassa ja vastaa huutavaan koodaripulaan

SARANA | 18.6.2018

Daniel Rahman, toimitusjohtaja, Integrify

Säätiöiden Vuosisadan rakentajat -haastekilpailusta ja Sitran Ratkaisu 100 -kilpailuista ponnistanut Integrify vastaa kahteen suureen yhteiskunnalliseen haasteeseen omalla poikkeuksellisella ratkaisullaan. Integrify on jo pitkällä tavoitteessaan kouluttaa maahanmuuttajien joukosta sata uutta koodaria vuoden 2018 aikana.

Integrifyn idea syntyi vuonna 2016 ratkaisuna silloiseen pakolaiskriisiin. Suomeen ja Eurooppaan tuli lyhyessä ajassa ennennäkemätön määrä turvapaikanhakijoita, joiden integrointi yhteiskuntaan on ollut historiallisesti katsottuna haasteellista. Jopa motivoituneilla ja lahjakkailla maahanmuuttajilla on suuria vaikeuksia päästä työllistymällä osaksi suomalaista yhteiskuntaa, ja kotoutumisprosessi voi kestää useita vuosia.

Integroitumisen hitaus ei ole kenenkään etu, sillä yksilöt ovat vaarassa turhautua, masentua ja pahimmassa tapauksessa joutua yhteiskunnan ulkopuolelle. Työvoimapulasta kärsivät toimialat eivät toisaalta pääse käsiksi potentiaaliseen työvoimaan. Esimerkiksi teknologiayritykset kaipaavat kipeästi uusia koodareita. Tieto- ja viestintätekniikan alan ammattijärjestö TIVIA:n arvion mukaan Suomeen tarvitaan jopa 15 000 uutta koodaria seuraavan kahden vuoden aikana.

Integrify on kehittänyt edellä kuvattuihin haasteisiin toimivan ja skaalautuvan ratkaisun. Integrify järjestää 6-12 kuukauden pituisia intensiivisiä koodarikoulutuksia kokeneiden ohjelmistokehittäjien johdolla. Opiskelupäivät kestävät yhdeksästä viiteen, ja joskus päivät venyvät pidemmiksikin, jotta kurssitehtävät saadaan valmiiksi. Vaativa mutta palkitseva koulutusohjelma tuottaa tuloksia. Integrifyn koulutuksen käyneistä opiskelijoista yli 70 % on työllistynyt koodareiksi teknologiayrityksiin, start-upeihin ja IT-konsulttifirmoihin. Opiskelijoiden tyytyväisyys hipoo sataa prosenttia, mistä kielivät myös useat tuttaville annetut suositukset ohjelmaan pyrkimisestä.

Kysyntää koulutukselle on tällä hetkellä enemmän kuin Integrifylla on resursseja. Miltei tuhat maahanmuuttajataustaista henkilöä on hakenut pikakoulutukseen, joka luo tien suomalaiseen keskiluokkaan ennätysajassa. Integrifyn tuloksekkaan ja mitattavia vaikutuksia tuottavan mallin on huomannut myös Helsingin kaupunki. Kesällä 2018 alkaa ensimmäinen Helsingin kaupungin kanssa yhteistyössä tuotettu työttömien maahanmuuttajien koodarikoulutus.

Vuosi 2018 on tähän saakka ollut erittäin vaiherikas ja opettavainen Integrifylle. Nyt kun on kehitetty innovatiivinen malli ja todistettu se myös toimivaksi, on aika skaalata se kattamaan tuhansia haasteellisessa asemassa olevia maahanmuuttajia. Aluksi toimitaan Suomessa mutta myöhemmin mahdollisesti myös maan rajojen ulkopuolella. Suuri kiitos toimintamme mahdollistamisesta kuuluu Suomen Kulttuurirahastolle, Kide-säätiölle, Kaute-säätiölle ja Väinö Tannerin säätiölle.

Kuva: Integrify

SARANA

Apurahatutkijat ja taiteilijat uhattuina! Veroesitys vähentämässä tieteen ja taiteen suoraa tukea 40–75 miljoonaa € vuodessa

Hallituksen ja eduskunnan pöydälle on tulossa viikolla 42 veroesitys tulolähdejaon poistosta. Esityksen mukaan yleishyödyllisten yhteisöjen – kuten apurahasäätiöiden ja yliopistojen – kiinteistöistä saatuja vuokratuloja ryhdyttäisiin verottamaan nykyistä huomattavasti korkeammalla veroprosentilla.

Lue koko artikkeli >

SARANA

Integrify kouluttaa maahanmuuttajista koodareita ennätysajassa ja vastaa huutavaan koodaripulaan

Säätiöiden Vuosisadan rakentajat -haastekilpailusta ja Sitran Ratkaisu 100 -kilpailuista ponnistanut Integrify vastaa kahteen suureen yhteiskunnalliseen haasteeseen omalla poikkeuksellisella ratkaisullaan. Integrify on jo pitkällä tavoitteessaan kouluttaa maahanmuuttajien joukosta sata uutta koodaria vuoden 2018 aikana.

Lue koko artikkeli >

SARANA

Someturvaa rakennetaan kohti yhteiskunnallista vaikuttavuutta

Vuosisadan rakentajat -haastekilpailussa toiseksi tullut Someturva-tiimi tavoittelee isoja yhteiskunnallisia muutoksia. Asiantuntijat arvioivat, että Suomessa on noin puoli miljoonaa nuorta, jotka ovat tulleet loukatuiksi sosiaalisessa mediassa. Somessa haukkuminen, kiristetyksi tuleminen tai nolaamisen kohteeksi joutuminen koskee nuorten lisäksi myös aikuisia. Someturva-palvelun on tarkoitus tuoda konkreettinen työkalu someloukkausten käsittelyyn.

Lue koko artikkeli >

SARANA

Säätiöiden ja rahastojen yhteinen lahja satavuotiaalle Suomelle alkaa kääriytyä esiin paketistaan

Yleishyödylliset säätiöt ja rahastot ovat antaneet 100-vuotiaalle isänmaalleen arvokkaan ja tulevaisuuteen suuntautuvan lahjan. Ne järjestivät Vuosisadan rakentajat –haastekilpailun ja palkitsivat voittajatiimit muhkealla, yhteensä 2,45 miljoonan euron suuruisella apurahasummalla. Kilpailussa kehitettiin ratkaisuja nuorten hyvinvoinnin ja osallisuuden parantamiseksi ja sitä kautta koko Suomen menestyksekkään tulevaisuuden rakentamiseksi. Vuosisadan rakentajien voittopotti oli kirkkaasti suurin Suomen satavuotisjuhlavuonna järjestettyjen haastekilpailujen joukossa.

Lue koko artikkeli >

SARANA

Uusi, uljaampi vuosisata rakentuu kokeilu kerrallaan säätiöiden haastekilpailussa

Säätiöt ja rahastot halusivat antaa 100-vuotiaan Suomen seuraavan vuosisadan nuorille paremman tulevaisuuden perustamalla haastekilpailun Vuosisadan rakentajat. Haastekilpailun tarkoitus on löytää nuorten elämästä sellaisia ongelmia ja niihin sellaisia ratkaisuja, jotka tekisivät uudella, vaikuttavalla, monistettavalla, yhteistyötä edellyttävällä ja mahdollisimman toteuttamiskelpoisella tavalla Suomea paremmaksi – ja ehkä pala palalta muutakin maailmaa.

Lue koko artikkeli >

SARANA

Vuosisadan rakentajat matkalla maineeseen - Kesäranta odottaa!

Säätiöiden haastekilpailu on jo nyt menestys. Presidentti ja pääministeri innostuivat, mediat hehkuttavat, ja ennen muuta finaaliratkaisujaan kehittävät tiimit vakuuttavat: Suomen nuorten parempi tulevaisuus on askeleen lähempänä ”Vuosisadan rakentajien” myötä.

Lue koko artikkeli >

SARANA

15 nuorten hyvinvointia parantavaa ideaa pääsi jatkoon säätiöiden Vuosisadan rakentajat -kilpailussa

Suomalaiset säätiöt ovat löytäneet joukon rohkeita ja suuria ideoita Suomen nuorten hyväksi: Vuosisadan rakentajat -haastekilpailun finalistit on nyt valittu. Jatkoon pääsi 15 ideaa, jotka vahvistavat 10–26-vuotiaiden nuorten hyvinvointia ja osallisuutta yhteiskunnassa.

Lue koko artikkeli >

SARANA

Säätiöpäivä

Kansainvälistä Säätiöpäivää vietetään eri puolella Eurooppaa. Katso videotervehdys!

Lue koko artikkeli >

SARANA

Tehdään säätiövalvoja tarpeettomaksi!

PRH:n tuore valvonta- ja lakipäällikkö Terhi Maijala lämpenee puhuessaan kolmesta asiasta: vastuusta, vakuutuksista ja veneilystä. ”Säätiön hallituksen rooli on huikea”, Maijala toteaa. Sillä hän tarkoittaa niin luottamusasemasta seuraavaa suurta vastuuta kuin sen vastapainona olevia mahdollisuuksia parantaa yhteiskuntaa.

Lue koko artikkeli >

SARANA

Älä vatuloi, vaan lue Säätiön hyvä hallinto

Jos omat tiedot tai ymmärrys säätiön hoitamisesta eivät riitä, kannattaa ottaa apuun uunituore Säätiön hyvä hallinto -opas. Se on Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunnan laatima suositus siitä, miten hyvin hoidettu säätiö toimii. Säätiökentän itsesääntelyohjeeksi kirjoitettu opas on juuri päivitetty vastaamaan uutta säätiölakia.

Lue koko artikkeli >

SARANA

Toimitusjohtaja säätiössä

Moni säätiö miettii parhaillaan, ottaako käyttöön uuden säätiölain mukainen ”toimitusjohtaja” vai jatkaako ”asiamiehellä”. Neuvottelukunta pyysi riippumatonta säätiöasiantuntija OTL Juha Viertolaa selvittämään, mitä toimitusjohtaja säätiölle oikeastaan merkitsee. Viertola suosittelee selvityksessään varsinkin varakkaampia apurahasäätiöitä ja suuria toiminnallisia säätiöitä valitsemaan toimitusjohtaja-toimielimen työsuhteisen ”asiamiehen” sijaan.

Lue koko artikkeli >

SARANA

150 miljoonaa euroa vastinrahaa yliopistojen varainkeruulle

Lue koko artikkeli >

SARANA

Säätiölakiuudistus kohti loppuhuipennusta

Säätiölakiesitys on edennyt valiokuntakäsittelyyn. Vaikka lopulliseen lakitekstiin voi siis vielä tulla muutoksia, esityksestä voi nostaa tärkeimpiä näkökohtia esiin jo nyt. Säätiöiden näkökulmasta lakiuudistuksessakin yksi asia nousee ylitse muiden: Yhteiskunta hyötyy nyt ja tulevaisuudessa säätiöistä sekä niiden tehokkaasta ja joustavasta toiminnasta yhteiseksi hyväksi. Säätiölain uudistaminen on hyvä asia, jotta osin vanhentunut laki päivitetään ja säätiöille luodaan paremmat edellytykset tukea omalta osaltaan talousvaikeuksissa kamppailevaa Suomea ja suomalaisia.

Lue koko artikkeli >

SARANA

Kaikki Suomen säätiöt viettävät maan ensimmäistä säätiöpäivää 1.10.2014

1.10.2014 vietetään koko Suomessa maan ensimmäistä Säätiöpäivää. Reipas ja iloinen tapahtumapäivä saa Suomen kaikki säätiöt liekkeihin. Sanomatalon Mediatorilla Helsingissä järjestetään päivän päätapahtuma klo 16–18. Säätiöpäivän tunnuksena on ”Perintöä jaossa”. Sanaleikki viittaa sekä säätiöiden tehtävään kulttuuriperinnön vaalijoina että säätiöiden kunniatehtävään toteuttaa lahjoittajiensa henkistä perintöä. Säätiöpäivän kartta paljastaa tieteen, taiteen ja kulttuurin tekijät ja tekopaikat. Tule ihmettelemään ja ihailemaan säätiöiden tekoja yhteiseksi hyväksi!

Lue koko artikkeli >

SARANA

Vahvojen naisten valtakunta

Monelle suomalaiselle ”Kone” ei enää tuo ensimmäisenä mieleen hissejä. ”Koneesta”, siis Koneen Säätiöstä, on tullut synonyymi laadukkaalle tieteelle ja taiteelle, ennakkoluulottomille yhteiskunnallisille puheenvuoroille ja rajoja rikkoville kulttuuritapahtumille. Ensimmäisenä naispuolisena Koneen Säätiön hallituksen puheenjohtajana Hanna Nurminen arvioi, että säätiön menestyksen takana on hallituksen ja henkilökunnan dynaamisuus ja ennakkoluulottomuus. Koneen säätiö on pystynyt muuttumaan ajan mukana.

Lue koko artikkeli >

SARANA

Apurahansaajan arkea ja juhlaa

Kirjailija-toimittaja Karo Hämäläisen kalenterissa apuraha vapauttaa tilaa taiteelliselle työlle. Karo Hämäläisellä on villi ja vapaa tunne: kaksi kuukautta sitten hän jätti leipätyönsä Arvopaperissa ja heittäytyi freelancetoimittajaksi ja kirjailijaksi. Tässä kirjailijan päiväunessa omaa rooliaan näyttelevät apurahasäätiöt, joiden tuen turvin Hämäläisellä on taloudellinen mahdollisuus kirjoittaa uutta teostaan ainakin jonkin aikaa muista töistä vapaana.

Lue koko artikkeli >