Slogan

Sarana on suomalaisiin säätiöihin erikoistunut verkkolehti, joka kertoo sekä ajankohtaisista että ikiaikaisemmista säätiöasioista tuoreista näkökulmista.

Säätiöalan näköalapaikalla mielenkiintoinen sijaisuus

ke 17. toukokuuta 2017 12.13.00

Kyseessä on toimitusjohtajan äitiyslomasijaisuus 50-100% työajalla elokuusta 2017 elokuuhun 2018. Tehtäviin kuuluvat mm. yhdistyksen hallinnollinen johtaminen ja strateginen kehittäminen, henkilöstön esimiehenä toimiminen, yhteiskunnallinen vaikuttamistyö, viestinnästä vastaaminen ja säätiökentän monipuoliset asiantuntijatehtävät. Toimenkuvan kokonaisuus riippuu valittavan henkilön profiilista.

Edellytämme valittavalta johtamiskokemusta, hyviä vuorovaikutustaitoja, esiintymisvalmiutta, laajaa ymmärrystä ja kokemusta niin kotimaisesta kuin kansainvälisestä tutkimus- ja kulttuurikentästä, kiinnostusta kolmannen sektorin kehittämiseen sekä sujuvaa suomen, ruotsin ja englannin kielen taitoa.

Työ tarjoaa ainutlaatuisen näköalapaikan säätiömaailmaan ja mahdollisuuden vaikuttaa yleishyödyllisen toiminnan laaja-alaiseen kehittämiseen. Vapaamuotoiset hakemukset palkkatoiveineen pyydetään 31.5.2017 mennessä yhdistyksen hallituksen puheenjohtajalle Tuomo Lähdesmäelle sähköpostitse (tuomo.lahdesmaki(a)iki.fi). Lisätietoja tehtävän sisällöstä antaa tarvittaessa tj. Liisa Suvikumpu (liisa.suvikumpu(a)saatiopalvelu.fi). Työ alkaa sopimuksen mukaan.


Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta on suomalaisten apurahanjakajien yhdistys, maan ainoa säätiöalan tukijärjestö. Neuvottelukuntaan kuuluu 181 jäsenorganisaatiota, jotka toimivat koko Suomen yhteiseksi hyväksi tukemalla tiedettä, taidetta, kulttuuria ja sosiaalisia tavoitteita lähes 0,5 miljardilla eurolla vuodessa.

Sarana

Tutkimusrahoitus toimivaksi – eikö se sittenkin onnistuisi?

Apurahasäätiöt tukevat tiedettä sadoilla miljoonilla euroilla vuosittain. Säätiöt haluavat myös käydä avointa keskustelua tiederahoituksesta parhaiden ratkaisujen löytämiseksi.

Lue koko artikkeli >

Sarana

Vastuullinen sijoittaminen trendaa säätiöissä

Vastuullisesta sijoittamisesta on tullut uusi normaali: noin puolet maailman varallisuudenhoitajien salkuista on vastuullisen sijoittamisen periaatteiden piirissä. Muutos on tapahtunut nopeasti. Vielä...

Lue koko artikkeli >

Sarana

Lääketieteellinen tutkimus yhä enemmän säätiörahoituksen varassa

Lääketieteelliseen tutkimukseen myönnetyn valtion tutkimusrahoituksen ja kotimaisten yritysten rahoituksen laskua on viime vuosina onnistuttu kompensoimaan säätiörahoituksella. Ratkaisu ei kuitenkaan ...

Lue koko artikkeli >

Sarana

Riittääkö karvalakki vai saisiko olla fiinimpi hattu?

Tarvitsevatko säätiöt ylirajaista etujen ajamista? Tai: kuvittele säätiö, jonka varat maasi viranomainen voi takavarikoida koska tahansa. Kansalliset rajat ylittävä edunvalvonta alkaa kuulostaa tarpee...

Lue koko artikkeli >
saatio-news-section-logo

säätiöuutiset

Kauppalehti

Vesa Puttonen puhuu luottamuksesta huomenna Sijoittaja 2019 -tapahtumassa – Seuraa esityksiä paikan päällä tai verkossa

Sijoittaja 2019 -tapahtuma järjestetään Finlandia-talossa huomenna torstaina. Keynote-puhujina ovat Vesa Puttonen ja Tiina Alahuhta-Kasko....

Inderes, Mimmit sijoittaa -yhteisö, Nuoret Osakesäästäjät ja Pörssisäätiön Pörssilähettiläät. Vuoden Sijoittaja 2019- ja Vuoden Sijoitusteko

Helsingin Sanomat

Kersti Juva keksi suomen kieleen sanan örkki, ja nyt hän kertoo miksi yksinkertaistenkin sanojen kääntäminen englannista suomeen on usein monimutkaista

Suomentaja Kersti Juva on kääntänyt kirjallisuutta englannista suomeen yli viisikymmentä vuotta. Nyt hän kokosi yksiin kansiin asiat, jotka...

alkoi kuitenkin hahmottua vasta 2014, kun Suomen kulttuurirahasto myönsi hänelle Eminentia-apurahan elämäntyön kokoamiseen. Kersti Juvalla

Tampereen Kaupunki

Juhani Harrin retrospektiivi Sara Hildénin taidemuseossa

Juhani Harrin (1939–2003) laajaan takautuvaan näyttelyyn on koottu taiteilijan teoksia vuosilta 1960–2002.

Rafaela ja Kaj Forsblom kokoelma; Rafaela ja Kaj Forsblom säätiö; Saastamoisen säätiön taidekokoelma / EMMA – Espoon modernin taiteen museo;

ePressi.com

PoDoCo-ohjelman kautta nyt myös tohtoreita mediayrityksiin

Helsingin Sanomain Säätiö liittyi kymmenentenä mukaan Post Docs in Companies -ohjelmaan. Sen kautta jo 117 tohtorin osaamista on saatu...

-ohjelmaa kansainvälistymiseen”, Sivasubramanian toteaa.       PoDoCo-ohjelma: PoDoCo-ohjelman apurahahaku on avoinna 15.9.-31.10.2019

Maaseudun Tulevaisuus.fi

Hyvä kysyntä kannustaa nykyaikaistamaan omenatarhat: Tuplasti satoa, entistä vähemmän lajikkeita

Puhtaus on yksi syy kotimaisen omenan suosioon. Söderlångvikin kartanon omenaviljelmillä opetellaan mekaanista rikkatorjuntaa glyfosaatin...

viljelyksineen kuuluu Andersonin perustamalle, kulttuuria tukevalle Konstsamfundet-säätiölle. Kartano toimii museona ja matkailukohteena.

Muusikkojen liitto

Bahrainilainen Mohamed Jawad Hameed Helsingin Safe Haven -residenssissä

Bahrainilainen muusikko ja ympäristö- ja ihmisoikeusaktivisti Mohamed Jawad Hameed vierailee syksyn 2019 ajan Safe Haven Helsinki...

Suomen musiikkineuvosto. Residenssiä rahoittavat Helsingin kaupunki ja Koneen Säätiö. Lisätiedot: Sanni Kahilainen Viestintäpäällikkö sanni

Kaute.fi

KAUTE-säätiö hakee asiamiestä

KAUTE-säätiössä pääset vaikuttamaan Suomen talouden ja tekniikan kehitykseen. Haemme asiamiestä osa- tai täysiaikaiseen työsuhteeseen. Haku päättyy 22. syyskuuta.

Svenska Yle

Barnskyddsarbetet får förstärkning - tre stiftelser donerar professur till Åbo universitet

Åbo universitet har fått en betydande donation på 640 000 euro för att utveckla barnskyddet i Finland. - Läget inom barnskyddet är...

de tre Åbobaserade stiftelserna Eschnerska Frilasarettet, Johanna och G. A. Petrelius stiftelse och Kommunalrådet C. G. Sundells stiftelse.

Kauppalehti

Vesa Puttonen puhuu luottamuksesta huomenna Sijoittaja 2019 -tapahtumassa – Seuraa esityksiä paikan päällä tai verkossa

Sijoittaja 2019 -tapahtuma järjestetään Finlandia-talossa huomenna torstaina. Keynote-puhujina ovat Vesa Puttonen ja Tiina Alahuhta-Kasko....

Inderes, Mimmit sijoittaa -yhteisö, Nuoret Osakesäästäjät ja Pörssisäätiön Pörssilähettiläät. Vuoden Sijoittaja 2019- ja Vuoden Sijoitusteko

Helsingin Sanomat

Kersti Juva keksi suomen kieleen sanan örkki, ja nyt hän kertoo miksi yksinkertaistenkin sanojen kääntäminen englannista suomeen on usein monimutkaista

Suomentaja Kersti Juva on kääntänyt kirjallisuutta englannista suomeen yli viisikymmentä vuotta. Nyt hän kokosi yksiin kansiin asiat, jotka...

alkoi kuitenkin hahmottua vasta 2014, kun Suomen kulttuurirahasto myönsi hänelle Eminentia-apurahan elämäntyön kokoamiseen. Kersti Juvalla

Tampereen Kaupunki

Juhani Harrin retrospektiivi Sara Hildénin taidemuseossa

Juhani Harrin (1939–2003) laajaan takautuvaan näyttelyyn on koottu taiteilijan teoksia vuosilta 1960–2002.

Rafaela ja Kaj Forsblom kokoelma; Rafaela ja Kaj Forsblom säätiö; Saastamoisen säätiön taidekokoelma / EMMA – Espoon modernin taiteen museo;

blog-section-logo

blogi - säätiöille lain lukua

blogi | 30.4.2019

Apurahansaajia ei veroteta sivistysvaltiossa

Martin Löfman, lakimies

Yleishyödylliset yhteisöt on jätettävä ehdotetun osinkojen lähdeveron ulkopuolelle, sillä vero olisi suoraan pois apurahan saajilta.

Lue koko artikkeli >