UUTINEN | 3.2.2016

Kertomus toiminnasta – kauhutarina vai onnellinen loppu?

UUTINEN | 3.2.2016

Martin Löfman

Tervetuloa Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunnan ensimmäiseen ”Säätiöille lain lukua” -blogikirjoitukseen.

Tervetuloa Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunnan ensimmäiseen ”Säätiöille lain lukua” -blogikirjoitukseen. Blogissa käsittelen neuvottelukunnan jäseniä kiinnostavia ajankohtaisia juridisia aiheita. Käsiteltävät aiheet voivat koskea kaikkea yleisestä verotus- ja oikeuskäytännöstä aina yksityiskohtaisiin esimerkkeihin tai viranomaistoimintaan.

Näin alkuvuodesta säätiöissä alkavat valmistelut tilinpäätöksen laatimista varten. Siinä ei sinänsä ole mitään uutta, mutta uuden säätiölain asettamat vaatimukset aiheuttavat tänä vuonna aiempaa enemmän pohdittavaa säätiöissä. Erityisesti toimintakertomuksen laatiminen uuden säätiölain mukaan (jota sovelletaan jo vuodelta 2015 laadittavaan toimintakertomukseen) on mietityttänyt säätiöissä – syystäkin.

Toimintakertomuksen laatimista ohjataan eri tahojen säännöksillä ja ohjeilla. Ohjeiden päällekkäisyydet voivat jossain määrin aiheuttaa sekaannusta. Keskeisimmät säännökset ovat säätiölaki, mukaan lukien hallituksen esitys, kirjanpitolaki sekä kirjanpitolautakunnan (Kila) ohje lähipiiritoimien esittämisestä säätiön toimintakertomuksessa. Lisäksi Säätiön hyvä hallinto -oppaassa neuvotaan käytännönläheisesti, mitkä asiat toimintakertomuksessa tulee esittää. Oppaasta löytyy myös raportoinnin helpottamiseksi lähipiiritaulukko-malli. Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta on myös juuri lähettämässä jäsenkunnalleen lähipiiriohje-mallin sekä ilmoituslomakkeen, jolla voidaan raportoida lähipiiritoimet hallitukselle. Tuo lomakemalli koskee nyt lähinnä vuoden 2015 toimintakertomusta, jolloin kaikki lähipiiritoimet eivät välttämättä ole vielä vuoden mittaan tulleet säätiön hallituksen tietoon, eikä niitä siten ole käsitelty jo ”syntyessään” säätiölain vaatimalla tavalla.

Säätiön on monista muista yhteisöistä poiketen aina, sen koosta tai toiminnasta riippumatta, laadittava toimintakertomus. Suurille säätiöille on vielä asetettu lisävaatimuksia toimintakertomukseen sisällyttävistä tiedoista. Toimintakertomuksen sisältövaatimukset on laissa säädetty. Uuteen säätiölakiin lisättiin vielä uusia pakottavia sisältövaatimuksia. Vapaaehtoisessa vuosikertomuksessa puolestaan voi vapaammin kertoa toiminnasta tilikauden aikana.

Toimintakertomuksessa on kirjanpitolain mukaisesti oltava tiedot olennaisista tapahtumista tilikauden aikana ja sen päättymisen jälkeen sekä arvio säätiön todennäköisestä tulevasta kehityksestä. Jos toimintaan sisältyy tutkimus- ja kehitystoimintaa sen laajuudesta pitää olla selvitys. Lisäksi toimintakertomuksessa on säätiölain mukaisesti ilmoitettava millä tavoin säätiö on toiminut tarkoituksensa toteuttamiseksi.

Säätiön lähipiirin osalta on tarkat vaatimukset siitä, mitä toimintakertomuksessa on raportoitava. Toimintakertomuksessa annettavien lähipiiritietojen avulla on haluttu edistää säätiön avoimuutta sekä tehostaa viranomaisten valvontaa siitä, toimiiko säätiö tarkoituksensa toteuttamiseksi ja noudatetaanko säätiössä lähipiirisäännöksiä. Kila on katsonut, että avoimuustavoitteen toteutumista edesauttaa se, että säätiö laatii toimintakertomukseensa yleiskuvauksen niistä periaatteista, joita se noudattaa mahdollisissa lähipiiritoimissa. Omalle säätiölle on mahdollisesti jo nyt laadittu lähipiiriohje, jolloin sieltä on helppo poimia ainakin se kohta toimintakertomukseen, jossa kyseiset periaatteet käsitellään.

Tähän saakka toimintakertomuksen laadinta on vielä aika selkeää. Hankalammaksi se muuttuu, kun aletaan pohtia, mitä on ilmoitettava mistäkin toimesta sekä mitkä tiedot voidaan esittää yhdisteltyinä ja mitkä yksilöitynä.

Lähtökohta on se, että toimintakertomuksessa esitetään suppean lähipiirin kanssa tehdyt toimet (SL 1 luvun 8 §:n 1 momentin 1—4 ja 6 kohdassa, lukuun ottamatta momentin 5 kohdassa tarkoitetun ihmisen tai ihmisten määräysvallassa olevaa yhteisöä ja säätiötä).

Tietoina ilmoitetaan lähipiirisuhteen luonne, kuvaus toimesta tai taloudellisesta edusta sekä toimen tai taloudellisen edun rahallinen arvo. Tiedot voidaan jaotella säätiölain lähipiiripykälän mukaisella tavalla kunkin kohdan tarkoittamien lähipiiriin kuuluvien yhteenlaskettuihin kokonaan tai osittain vastikkeettomiin etuihin ja muihin taloudellisiin toimiin. Pienemmissä säätiöissä on lisäksi hyvä muistaa, että jos lähipiiripykälän kolmanteen ryhmään ”säätiön asiamies ja muu henkilö, joka osallistuu säätiön johtamiseen” kuuluu vain yksi johtaja, kuten asiamies, tämän tiedot voidaan yhdistää ”säätiön hallitusta ja hallintoneuvostoa” koskevaan toiseen kohtaan.

Kila on antanut tarkempia ohjeita miten tiedot voidaan yhdistää ja suosittelee, että yhdistelymahdollisuutta käytettäessä huomioidaan olennaisuusperiaate. Tieto on olennainen silloin, kun sen pois jättämisen tai väärin ilmoittamisen voidaan kohtuullisesti odottaa vaikuttavan päätöksiin, joita tiedon käyttäjät tekevät säätiön tilinpäätösten perusteella. Kila esittää että tiedot esitetään yksilöidysti ainakin silloin, kun kyseessä on olennainen ja tavanomaisesta poikkeava toimi.

Uudessa säätiölaissa on, tietyin edellytyksin, mahdollistettu säätiön varojen lainaaminen lähipiirille. Vastaavasti on säädetty tarkat vaatimukset siitä, mitkä tiedot lainoista ja vastuusitoumuksista tulee raportoida toimintakertomuksessa. Ihmetystä on herättänyt vaatimus siitä, että toimintakertomuksessa on erikseen ilmoitettava rahalainat, vastuut ja vastuusitoumukset lähipiiriin kuuluville ja näiden puolesta sekä niiden pääasialliset ehdot, jos rahalainojen, vastuiden ja vastuusitoumusten yhteismäärä ylittää 20 000 euroa tai viisi prosenttia säätiön taseen omasta pääomasta. Tämä tarkoittaa sitä, että edellisessä kappaleessa käsitellyistä lähipiiritoimista on vielä erikseen ilmoitettava suppean lähipiirin rahalainojen, vastuiden ja vastuusitoumusten pääasialliset ehdot, jos nämä ylittävät 20 000 euroa. Lisäksi on ilmoitettava, miten lainat, vastuut ja vastuusitoumukset liittyvät säätiön tarkoituksen toteuttamiseen, toimintamuotoihin ja varainhoitoon.

Toimintakertomuksessa on myös raportoitava tieto säätiön hankkimasta määräysvallasta toisesta kirjanpitovelvollisesta tai jos säätiö on ollut osallisena sulautumiseen tilikaudella. Toimintakertomuksessa on lisäksi tiedotettava säätiön sääntömuutoksista tilikauden aikana.

Lisäksi muistuttaisin, että henkilötietolaki asettaa rajoituksia sellaisten terveydentilaa koskevien ja muiden arkaluonteisten tietojen käsittelylle, joista asianomainen henkilö on tunnistettavissa. Tällainen lakimääräinen rajoitus ei ole peruste jättää täyttämättä säätiölain mukaisia julkistamisvelvoitteita, mutta se on otettava huomioon lähipiiritietojen esittämistavassa.

Käyttäkää hyödyksenne Säätiön hyvä hallinto -opasta toimintakertomuksen laatimisessa, se auttaa pahimman yli. Tsemppiä toimintakertomuksen laatimiseen ja tervetuloa Neuvottelukunnan toimintakertomuskoulutukseen helmikuussa (jo mukaan ilmoittautuneille)!

Martin
martin.lofman@saatiopalvelu.fi

P.S. Lähettäkää meiliä kysymyksistä ja aiheista, jotka askarruttavat säätiössänne ja joista haluaisitte oppia lisää blogin tai koulutusten kautta!

commenting

title:
comment:
name:
 

BLOGI | 12.6.2017

Verotusko muuttumassa oikeudenmukaiseksi?

Verokeskustelu on viime aikoina jatkunut kiivaana, kun useat eri tahot ovat esittäneet muutosehdotuksia verotukseen. Suomessa on totuttu siihen, että veroehdotukset tehdään kilpailukyvyn sekä valtiontulojen lisäämiseksi, mutta nyt ollaan liikkeellä jopa oikeudenmukaisuuden nimessä.

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 21.3.2017

Tilinpäätös vuoden 2016 säätiösääntelystä on yhtaikaa yli- ja alijäämäinen

Vuosi 2016 toi paljon uutta sääntelyä ja ohjeistusta säätiöiden noudatettavaksi. Epäselvät tulkinnat ylläpitävät epävarmuutta vielä 2017. Silti kansalaisyhteiskunta Suomessa voi hyvin moniin maihin verrattuna.

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 19.10.2016

Mainostajien rahaston palkinto Sasu Sorkiolle

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 14.10.2016

Minäkö jäävi? Esteellisyyssäännöt säätiöissä ja yhdistyksissä

Esteellisyyssäännökset säätiöiden ja yhdistysten osalta eroavat toisistaan mutta merkittävästi myös hallintolaissa tarkoitetusta esteellisyydestä. Säätiöissä on selvästi kiinnitetty entistä enemmän huomiota esteellisyyteen uuden säätiölain voimaantulon jälkeen. Hyvä niin, koska esteellisyyden sääntelyä onkin tiukennettu uudessa laissa. Säätiölain lisäksi Säätiön hyvä hallinto -opas ohjaa esteellisyyden arviointia.

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 3.10.2016

Aurora-rahoitustietokannan palveluita jatketaan Turun yliopistossa

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 28.9.2016

Säätiöpäivänä 1.10. mukana enemmän säätiöitä ja laajempia tapahtumia kuin koskaan!

Läs hela artikeln >

BLOGI | 4.5.2016

Joukkoistamalla parannusta joukkorahoituslakiin

Uusi joukkorahoituslaki ja vaikuttavuussijoitukset voivat avata hyviä mahdollisuuksia säätiöille uudistaa tukimuotojaan.

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 4.5.2016

Kaatuneiden muistosäätiön asiamieheksi Taisto Kuronen

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 26.4.2016

Kutsu tohtorien uraseurannan valtakunnalliseen julkistustilaisuuteen 1.6. klo 13-16

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 19.4.2016

Hallituksen päivitettyyn toimintasuunnitelmaan lupaus pääomasijoitusrahastosijoitusten veroneutraaliteetista

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 18.4.2016

Acatiimi 3/2016: Tiede on joutunut puolustuskannalle

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 18.4.2016

Tieteessä tapahtuu 2/2016: Säätiö katsoo päiväntiedepolitiikan yli

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 18.4.2016

Koululaisten liikkumista tutkitaan Urheiluopistosäätiön apurahojen turvin

Läs hela artikeln >

BLOGI | 6.4.2016

EU:n tietosuoja-asetus tulee, oletko valmis?

Juuri kun säätiöissä aletaan tottua uuteen säätiölakiin, seuraava uudistus kurkkii jo nurkan takana.

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 22.3.2016

Säätiöiden post doc -poolin keväthaun tulokset – hakuehdot lääkäreille väljentyvät

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 16.3.2016

Kansler Thomas Wilhelmsson vald till styrelseordförande för Sigrid Jusélius Stiftelse

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 14.3.2016

Ennätysmäärä apurahoja lääketieteelle

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 14.3.2016

Hanasaari – ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus etsii rahastokoordinaattoria

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 9.3.2016

Väinö Tannerin säätiön 2016 Tanner-luento

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 7.3.2016

Ilmoittaudu: Tieteessä tapahtuu -foorumi III ”Kaiken maailman dosentit” – onko tieteen arvostus heikkenemässä?

Läs hela artikeln >

BLOGI | 4.3.2016

Ollako arvonlisävelvollinen vai ei?

Hakeutuminen arvonlisä- eli alv-velvolliseksi on monelle yleishyödylliselle yhteisölle, siis myös säätiölle, taloudellisesti järkevää.

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 4.3.2016

Tohtorit ja työ, mitämitämitä?!

Tuoreissa selvityksissä tarkastellaan tohtorien työllistymistä ja muuttuvia tutkijanuria. Apurahalla tohtoroituvat työllistyvät muita heikommin.

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 4.3.2016

Säätiöiden pääomasijoittamisen helpottamisella lisää rahaa Suomelle

Yksinkertaisella ja kaikkia hyödyttävällä veromuutoksella kannustettaisiin säätiöitä lisäämään pääomasijoittamista.

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 4.3.2016

Säätiösomen lyhyt oppimäärä

Vuorovaikutteinen sosiaalinen media kannattaa ottaa säätiöissä käyttöön viimeistään nyt. Kuuntele ja seuraa on viisas oppi livenä ja virtuaalisesti.

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 4.3.2016

Aktiivisesti läpinäkyvä – säätiöviestinnän uusi musta

”Sisällöt edellä” on viestintäopin ydin, joka pätee kaikenlaisiin ja -tasoisiin säätiöviestijöihin. Säätiöt voisivat kertoa arvoistaan paljon nykyistä reippaammin myös verkossa.

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 4.3.2016

Avoimuus, vilppi ja tiedettä rahoittavat säätiöt

Apurahasäätiöiden avoimuus ja vastuunkanto ovat tutkimusrahoituskokonaisuuden selvä mutta epäselvästi määrittyvä osa.

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 4.3.2016

Tehdään säätiövalvoja tarpeettomaksi!

PRH:n tuore valvonta- ja lakipäällikkö Terhi Maijala lämpenee puhuessaan kolmesta asiasta: vastuusta, vakuutuksista ja veneilystä. ”Säätiön hallituksen rooli on huikea”, Maijala toteaa. Sillä hän tarkoittaa niin luottamusasemasta seuraavaa suurta vastuuta kuin sen vastapainona olevia mahdollisuuksia parantaa yhteiskuntaa.

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 29.2.2016

Welcome to the Side Event of the World Press Freedom Day on May 2nd 2016 "Freedom of speech, an academic freedom?"

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 10.2.2016

Kaatuneiden Muistosäätiö etsii asiamiestä

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 3.2.2016

Kertomus toiminnasta – kauhutarina vai onnellinen loppu?

Tervetuloa Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunnan ensimmäiseen ”Säätiöille lain lukua” -blogikirjoitukseen.

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 2.2.2016

Instrumentariumin tiedesäätiö sai uuden asiamiehen

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 21.1.2016

Nesslingin säätiö tarjoaa ympäristötutkijoille maksuttomia työskentelytiloja

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 15.1.2016

Paulon säätiö myönsi 598 000 euroa apurahoja vuodelle 2016

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 12.1.2016

Osallistu Kansan Sivistysrahaston kyselytutkimukseen

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 30.12.2015

HY: päivän humanisti Liisa Suvikumpu näköalapaikalla Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunnassa

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 16.12.2015

Säätiöiden post doc -pooli jatkaa toimintaansa uudella kolmivuotiskaudella.

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 9.12.2015

”Talkoot käyntiin apurahalla” - Taloustaito 11/2015

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 9.12.2015

"Maailmanluokan meininkiä: suomalaissäätiöiden tuella himoitussa Singular Universityn ohjelmassa” - Kauppalehti 3.11.2015

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 2.12.2015

Säätiömarkkinat 12.1.2016: Säätiömaailman uudet ulottuvuudet - ole mukana!

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 23.11.2015

Kutsu Sitran Vauhtia vaikuttavuusinvestoimiseen 2.0 -tilaisuuteen 9.12.2015

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 9.11.2015

Metsänparannussäätiö sulautuu Metsämiesten Säätiöön

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 9.11.2015

Oulun Mallin luoja sai Liikesivistysrahaston palkinnon

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 5.11.2015

Sinustako Kansan Sivistysrahaston viestinnän ja markkinoinnin ammattilainen

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 8.10.2015

Neuvottelukunnan lakimieheksi säätiöverotuksen asiantuntija

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 7.10.2015

Yle KulttuuriCocktail: Festivaali pohti miten maahanmuuttaja tulee suomalaiseksi

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 5.10.2015

Metsäsäätiö törmäytti apurahansaajia Säätiöpäivänä

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 5.10.2015

Teot ratkaisevat – Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö etsii ideoita, joista sparrataan isompia hankkeita

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 30.9.2015

Säätiöpäivänä Metsämiesten Säätiö kasvattaa tulevaisuuden osaamista

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 30.9.2015

Signe och Ane Gyllenbergs stiftelse deponerar sin Salvi Iris Gold harpa hos Sibelius-Akademin - Signe ja Ane Gyllenbergin säätiö lainaa Salvi Iris Gold harppunsa Sibelius-Akatemialle

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 17.9.2015

Framtidens människa – Signe och Ane Gyllenbergs stiftelses symposium 25.9.2015 kl. 9.20–18.30 on-line

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 17.9.2015

Kutsu: Mitä mittaat, sitä saat? Tieteessä tapahtuu foorumi 20.10.2015 klo 9.30 - 12, Tieteiden talo, Helsinki

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 16.9.2015

Puurakentamisen professori lahjoitusvaroin Aalto-yliopistoon Itävallasta - En donationsprofessur i träbyggnadsteknik till Aalto-universitet från Österrike

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 2.9.2015

Reijo Rautauoman säätiö mukana Vesisankarit-hankkeessa

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 26.6.2015

Haastekilpailun avulla Napoleon loi säilykepurkin – Myös Suomessa haetaan uusia ratkaisuja vanhalla keinolla

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 17.6.2015

Säätiörahoituksella 400 professoria vuodeksi tutkimustyöhön - 400 professorer får ett års forskningsstipendium med stiftelsefinansiering

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 10.6.2015

KAKS - Kuntatutkimukseen liki puoli miljoonaa euroa

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 10.6.2015

The 26th Sigrid Jusélius International Symposium: “Emerging infections”

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 10.6.2015

KAUTE-säätiö painotti digitalisaatioon liittyvää tutkimusta apurahapäätöksissään

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 27.5.2015

Veronsaajien oikaisulautakunta kyseenalaistanut voitonjakolainarakenteeseen liittyvän verokäytännön

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 27.5.2015

Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiö jakaa apurahoja lähes 1,3 miljoonaa euroa

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 13.5.2015

PRH:n Juha Viertola uusiin tehtäviin

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 29.4.2015

Högskolestiftelsen i Österbotten delar ut nästan 1 miljon

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 29.4.2015

Säätiölain teksti on nyt julkaistu säädöskokoelmassa

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 17.4.2015

Metsäala kehittää ihmisjohtamista uudessa Metsäalan Johtamisakatemiassa

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 17.4.2015

OP Ryhmän tieteelliset säätiöt jakoivat 1 202 050 euroa apurahoja

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 8.4.2015

Urheiluopistosäätiö: Väitöskirja selvittää lapsuusajan yhteyksiä liikunnalliseen kehitykseen

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 1.4.2015

Säätiöiden post doc -poolin keväthaun tulokset

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 30.3.2015

Sigrid Jusélius Stiftelse delar ut 17,2 miljoner euro för medicinsk forskning - Sigrid Juséliuksen Säätiö jakaa 17,2 miljoonaa euroa lääketieteelliseen tutkimukseen

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 17.3.2015

Keskusta visioi yleishyödyllisistä yhteisöistä kasvuyritysten rahoittajia

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 25.2.2015

The Council of Finnish Foundations website in English has been published!

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 25.2.2015

SRNK:n englanninkieliset verkkosivut julkaistu!

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 11.2.2015

Säätiölain käsittely päättyi hyväksyntään

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 4.2.2015

Säätiöt esillä Suomi Areena goes Eduskunta -tapahtumassa

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 4.2.2015

Säätiö kaipaa kumppaneita: asiamiestä etsitään, toimitiloja tarjotaan

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 23.1.2015

Metsäsäätiölle sanottiin kyllä 37 000 puukaupassa

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 21.1.2015

Säätiömarkkinat 9.2.2015

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 14.1.2015

TSR: Työelämän tutkimukseen ja kehittämiseen 11 miljoonaa euroa

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 18.12.2014

Metsämiesten Säätiöltä professuurialoite ja -rahoitus

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 18.12.2014

KAKS: Kuntatutkimukseen 299 700 euroa.

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 17.12.2014

Kansan Sivistysrahaston onnittelulaulukilpailu

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 8.12.2014

Liikesivistysrahaston syksyn 2014 apurahat

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 4.12.2014

Alkoholitutkimussäätiö myönsi tutkimukseen 562 699 euroa

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 27.11.2014

Säätiöiden post doc - poolin syyshaussa taas ennätysmäärä hakijoita - Igen rekordmånga sökande i vårens ansökan till Stiftelsernas post doc- pool

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 26.11.2014

Tieteessä tapahtuu 6/2014: Tukevatko säätiöt vaikuttavaa tutkimusta?

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 26.11.2014

Paavo Nurmen Säätiö on myöntänyt apurahoja sydän- ja verisuonitautien sekä yleisen kansanterveyden tutkimiseen 150.000 euroa vuonna 2014.

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 24.11.2014

Högskolestiftelsen i Österbotten planerar att dela ut 1 miljon euro 2015.

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 18.11.2014

Think INK -innovaatiokilpailun voittajalta ratkaisu leikilliseen ohjelmoinnin opetukseen

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 18.11.2014

Orionin Tutkimussäätiö on myöntänyt 100 tutkijalle apurahoina yhteensä 780 700 euroa vuodelle 2015.

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 14.11.2014

Säätiöistä radiossa YLE Puhe 14.11. klo 12.30

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 13.11.2014

Millaisia sijoittajia säätiöt ovat?

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 5.11.2014

Tutkimus säätiöiden yleishyödyllisestä asemasta julkaistu

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 5.11.2014

Tutkimus säätiöiden yleishyödyllisestä asemasta julkaistu

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 4.11.2014

95 -vuotias Liikesivistysrahasto juhlii työn merkeissä

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 30.10.2014

Tohtorit työelämässä -verkkoaivoriihi kutsuu kaikki pohtimaan tohtoreiden roolia työelämässä

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 20.10.2014

Seitsemäs Hulda Paulo –palkinto jaettiin lokakuussa 2014

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 9.10.2014

Uusi säätiölaki lakivaliokuntaan säätiöiden työtä kiittäen

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 26.9.2014

Hallitus haluaa helpottaa säätiöiden perustamista ja toimintaa - samalla lisätään avoimuutta

Läs hela artikeln >

UUTINEN | 17.9.2014

Säätiöpäivänä 1.10. luvassa monenlaista säätiöactionia rap-artisti Uniikista museoiden avoimiin oviin

Läs hela artikeln >