SARANA | 3.12.2015

Säätiöiden ja taiteilijoiden kohtaamisesta syntyi hyviä ja loistavia ajatuksia

SARANA | 3.12.2015

Liisa Suvikumpu

Taiderahoituksen ja taiteilijoiden tilannetta käsiteltiin avoimessa keskustelu- ja kohtaamistilaisuudessa.

Säätiöiden rahoitusosuus (kuva)taiteen tukemisessa kasvaa. Muutoksen merkitys taiteen ja taiteilijoiden tulevaisuudelle pohdituttaa niin säätiöissä kuin taiteilijoiden parissa. Ymmärtääkseen paremmin taiderahoituksen ja taiteilijoiden tilannetta Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta järjesti yhdessä Suomen Taiteilijaseuran kanssa avoimen keskustelu- ja kohtaamistilaisuuden apurahataiteilijoille ja -säätiöille marraskuussa 2015 (lue Taiteilijaseuran kirjoitus tapahtumasta täältä).

Yli 130 osallistujaa kokoontui Kiseleffin basaariin kuulemaan ja keskustelemaan kuvataiteen tekemisen edellytyksistä ”Raha etsii taidetta” -tilaisuudessa. Tapaamisessa kuultiin kolme kymmenminuuttista taiteilija- ja kolme säätiöpuheenvuoroa sekä Taiteilijaseuran teettämän verkkokyselyn tulokset. Alustusten, vireän keskustelun, kyselytulosten sekä työpajan yhteenvetona syntyi monia hyviä käytännön ratkaisuja ja uusia keinoja taiderahoituksen kehittämiseksi.

Säätiöiden näkökulma: säätiöt rahoittavat taidetta ja taiteilijoita suoraan mutta myös muuten, kuten tukemalla gallerioita, residenssejä ja monitaiteellisia hankkeita. Taidekentän monet erilaiset toimijat ovat kaikkien etu ja vahvuus. Myöntöprosenttien pienuus tekee säätiöiden vertaisarvioitsijoiden työn hirveäksi, vaikkakin äärettömän kiinnostavaksi. Säätiöiden kokemus onkin, että kuvataiteen asiantuntijat haluavat aina jakaa mieluummin useammalle vähemmän kuin harvemmille suurempia apurahoja.

Kuvataiteilijoiden näkökulma: säätiöiden kaikilla tukimuodoilla on merkitystä, mutta uusillekin rahoitusmuodoille olisi tilaa ja tarvetta. Säätiöiden teosostoilla on valtava merkitys: ne ovat taiteilijalle tavallaan kaikkein arvokkainta tukea, koska teosten ostaminen kokoelmiin tuo ne yleisön saavutettaviksi, mikä on aina taiteilijan suurin toive. Vuosiapurahoilla on toisaalta suuri henkinen merkitys, koska se on tapa saada arvostusta myös kollegiaaliselta ylemmältä tasolta.

Tilaisuuden intellektuelli sävy kiteytyy Elina Brotheruksen alustuksessa, jossa kuvataiteilija arvosteli perustellusti rahoittajien nykyisiä vaatimuksia taiteessa ja tieteessä: ”Taiteilijan tehtävä ei ole arvioida työnsä yhteiskunnallista vaikuttavuutta tai rohkeutta. Se voi johtaa huomion kalasteluun ulkotaiteellisilla asioilla. Tämä on ajassamme oleva ilmiö, joka vertautuu tiedepuolella siihen, että konkreettinen, lyhyeen tai keskipitkään tähtäimeen keskittyvä tutkimus saa helpommin rahaa kuin perustutkimus. On hurjaa, että tällaisen tutkimuksen tekemistä pitää erikseen perustella. Kuka puolustaa hiljaista taidetta, joka tutkii ja asettuu osaksi ihmiskunnan pitkää historiaa, olematta ”avaus” tai ”rohkea”?”

Säätiöille ilmaiseksi hyviä ajatuksia ja vinkkejä kuvataiteen ja -taiteilijoiden tukemiseen

  • Taiteen julkistaminen omaksi tukimuodoksi (kuten tiedon julkistamisen ja tieteen popularisoinnin tuet).
    Koska: Nyt materiaalikulut ja näyttelykulut syövät taiteilijan toimeentulon, vaikka pienelläkin julkistamistuella voitaisiin kasvattaa suomalaistaiteilijoiden tunnettuutta ja kansainvälistymistä. Nyt taiteilija tekee näyttelyn pankkilainalla myyntien ja tulevien apurahojen toivossa. Jos apurahaa ei saakaan, taiteilija on todella uhkaavassa tilanteessa.
  • Poikkitaiteellisten projektien hakemiseen selkeä oma tukimuoto.
    Koska: nyt poikkitaiteellisten hankkeiden rahoituksen hakeminen on vaikeata, koska oikeata ”kohtaa” ei löydy säätiöiden kategorisoinneista. Sen vuoksi vertaisarvioinnitkin niiden suhteen ovat vaikeita.
  • Valokuvakirja omaksi tukimuodoksi.
    Koska: Nyt autonominen valokuvateos on väliinputoaja tukimuotojen välillä ollen oma lajityyppinsä. Kirjan merkitys valokuvataiteelle on kuitenkin suurempi kuin koskaan, ja se rinnastuu täysin näyttelyyn. Valokuvakirja-tuelle voitaisiin luoda vaikuttavuutta pitämällä esim. valokuvakirjailtoja, joissa tuettuja teoksia esiteltäisiin.
  • Perustetaan taiteen jatkokoulutuskeskus, jossa annetaan mentorointia ja josta tuettaisiin pitkäaikaista työskentelyä ja hankkeita. Taiteenalasektoreiden sijaan rahoitus voidaan suunnata työvaiheen mukaan esim. verkostoitumisvaiheeseen, varsinaiseen työskentelyyn jne.
    Koska: taiteilijatkin hyötyisivät pitkien apurahojen tuki- ja ohjaustoiminnoista väitöstutkimuksen tavoin. Ohjausryhmän tai mentorin kanssa voisi keskustella hankkeesta ja sen prosessista. Esimerkkinä Kungliga Akademin järjestelmä, jossa taiteilijat tekevät ehdotuksia jatkoprojekteistaan, joille sparrauksen tuloksena voidaan myöntää myös apurahoja.
  • Vertaisarvioitsijoille korvausta työstään, joka mahdollistaa taiteen riippumattoman tukijärjestelmän.
    Koska: työmäärä on valtava eikä miltei mikään rahoittajataho myönnä siitä korvausta. Taiteilijat tekevät arviointityötä halusta ylläpitää sinänsä hienoa järjestelmää, mutta suhteeton työmäärä on pois oman taiteen tekemisestä ja toimeentulosta.
  • Säätiöiden tukema laadukas galleria, jonka yhteydessä olisi myös taiteilijoiden työtiloja. (Myös tyhjillään olevia lämmitettyjä tiloja voisi jakaa stipendinomaisesti taiteilijoille työhuonekäyttöön.)
    Koska: edullisista laadukkaista gallerioista ja työtiloista on jatkuva pula.
  • Yhteiset hakulomakkeet säätiöille.
    Koska: jos sama pohja olisi kaikilla säätiöillä, myös päätökset tulisivat vertailukelpoisemmiksi ja läpinäkyvämmiksi, lisäksi hakeminen helpottuisi.
  • Taiteilijoiden apurahahakemusten käsittely anonyymisti
    Koska: hakijan henkilöllisyys selviäisi vasta päätösten tekemisen jälkeen ja kasvattaisi luottamusta taiteellisen laadun perusteella eikä henkilövalinnoilla tehtyihin päätöksiin.
  • Taiteilijoiden verkostoitumiselle oma tukimuoto.
    Koska: Verkostojen rakentaminen on osoittautunut vaikeaksi. Apurahan saaminen takaa juuri ja juuri elinkustannukset, mutta se ei vielä johda yksilön kehitystä laajempaan. Kehittyneet verkostot tukisivat yhteistyötä, kansainvälistymistä, parempia näyttelyitä.
  • Kuvataiteeseenkin ”varttuneempien” taiteilijoiden tukea.
    Koska: yli 50-vuotiaiden osuus myönnettyjen apurahojen osuudessa on pieni. Vanhemmatkin taiteilijat taistelevat pienestä toimeentulosta aivan kuten nuoremmatkin, taiteilijan uralla tilanne ei muutu iän myötä. Nykyään painopiste on vahvasti nuorissa kuvataiteilijoissa, vaikka muuten yhteiskunnassa on jo aloitettu keskustelu ikärasismista ja siitä, onko yhteiskunnassa varaa menettää iäkkäämpien osaaminen, kokemus ja voimavarat. Onko meillä varaa menettää se anti, jota vanhemmilla sukupolvilla on tuotavanaan?
  • 10 vuoden apurahat tukimuodoksi.
    Koska: pelko siitä, että liian pitkä apuraha passivoisi taiteilijoita, ei pidä paikkaansa, ja kansainväliset kokemukset osoittavat hyviä tuloksia (esim. Norja).

Julkisellekin puolelle syntyi muutama neuvo

  • Laajennetaan kotitalousvähennys koskemaan myös taidehankintoja.
    Koska: tavalliset ihmiset voisivat innostua tutustumaan taiteeseen ja ostamaan teoksia.
  • Valtion pitää pystyä priorisoimaan omat kuvataidehankkeensa sekä kommunikoimaan ne hyvin ja ennakoiden koko kentälle.
    Koska: julkisen rahoituksen poukkoilu ei ole järkevää kenenkään kannalta. Esimerkiksi viime talvena moni säätiö sai pikaisen hakemuksen Framelta Venetsian biennaalia varten, kun opetus- ja kulttuuriministeriö oli yllättäen leikannut avustuksen. Pitkäjänteisyys ja suunnitelmallisuus, ei kertaluonteisuus, ovat tärkeitä säätiötoiminnan laadun edellytyksiä.
  • Taiteilijapalkka: valtio ei enää myönnäkään apurahoja vaan matalaa mutta pitkäkestoista taiteilijapalkkaa. Kuten kansalaispalkassa tai perustulomallissakin, siitä vähennetään rahaa sitä mukaa kuin muut tulot kasvavat.
    Koska: taiteen rahoitus järkevöityisi ja takaisi taiteilijoille tasaisemman tulon ja mahdollisuuden keskittyä omaan korkeatasoiseen työhön. Taiteilijapalkka tuntuisi motivoivammalta ja paremmin ansaitulta kuin perustulo.
  • Kuvataidekoulutuksen ”lupaukset” oikealle tasolle.
    Koska: nyt sekä taiteilijoiden että säätiöiden kokemus on, että kuvataiteilijoita koulutetaan liikaa suhteessa mahdollisuuksiin elättää itsensä koulutusta vastaavissa töissä. On vastuutonta kouluttaa liikaa kuvataiteilijoita, kun samalla on tullut paljon lisää uusia taiteenaloja, jotka taistelevat samoista rahoista. Toimeentulo takaaminen kaikille ammattikuvataiteilijoille on ongelma, johon julkinen tai yksityinen tuki ei riitä.

SARANA

Säätiöiden pääomasijoittamisen helpottamisella lisää rahaa Suomelle

Yksinkertaisella ja kaikkia hyödyttävällä veromuutoksella kannustettaisiin säätiöitä lisäämään pääomasijoittamista.

Lue koko artikkeli >

SARANA

Säätiösomen lyhyt oppimäärä

Vuorovaikutteinen sosiaalinen media kannattaa ottaa säätiöissä käyttöön viimeistään nyt. Kuuntele ja seuraa on viisas oppi livenä ja virtuaalisesti.

Lue koko artikkeli >

SARANA

Säätiöiden ja taiteilijoiden kohtaamisesta syntyi hyviä ja loistavia ajatuksia

Taiderahoituksen ja taiteilijoiden tilannetta käsiteltiin avoimessa keskustelu- ja kohtaamistilaisuudessa.

Lue koko artikkeli >

SARANA

Säätiöpäivää vietetään jälleen 1.10.2015

Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta kutsuu kaikki Suomen säätiöt viettämään Säätiöpäivää 1.10.2015.

Lue koko artikkeli >